Kuukausi: maaliskuu 2016

Artikkeliaihe: ihmissuhteet, sosiaalipsykologia, kosketus

Stressi ja kiire eivät tunne hellyyttä, mutta ne tuntevat hellyydenkipeyden.

Hellyydenkipeys tarkoittaa jonkin oleellisen puuttumista elämästämme. Hellyydenkipeys voi tulla joko puuskittain tai esiintyä kokonaisvaltaisena tunteena pitkiäkin aikoja. Hellyydenkipeä kaipaa kosketusta, halausta, kädestä pitämistä, katsetta suoraan silmiin, jonkun syliin käpertymistä, hoivaamista, rapsuttelua, silittelyä, rutistuksia ja huolenpitoa. Hellyydenkipeys kertoo joskus suuresta rakkaudesta, ihastuksesta, joskus yksinäisyydestä.

Hellyys on ihana asia, joskin monet suomalaiset kärsivät sen puutteesta kroonisesti. Miltä halaus sinusta tuntuu? Miltä silitys poskella, taputus olkapäällä, tai kädestä pitäminen sinusta tuntuu? Lähes kaikilla ihmisillä on tarve tulla jollakin tavalla kosketetuksi. Lähes kaikilla.

Kosketus on vuorovaikutuksen vahvin muoto. Kosketuksia on monenlaisia, ja meillä onkin varsin vahva vaisto sen suhteen, mitä toinen kosketuksella haluaa ilmaista. Kaikkien kosketus ei tunnu hyvältä, jonkun kosketusta taas kaipaa ja sen luo hakeutuu toistuvasti.

Jokainen tietää, miltä tuntuu tulla kosketetuksi, kun sen aika on ja toisaalta jäädä kosketuksetta silloin, kun olisi erityisesti ollut sen tarpeessa. Näillä on seurauksensa aina. Vaikutukset kohdistuvat minäkuvaamme, itsetuntoomme, tulevaisuudensuunnitteluumme, ihmissuhteisiimme ja toimintatapoihimme. Vaikutus liittyy rohkeuteemme elää haluamamme kaltaista elämää – tai toisaalta siihen, rupeammeko elämään elämää sen mukaisesti, mikä on syntynyt reaktiostamme siihen, kuinka meidät on kohdattu.

Kosketukseen liittyy yhteys, joka syntyy luottamuksesta ja siitä, että perusturvallisuuden tunne on kohdallaan. Hyväksyvä kosketus vahvistaa meitä niin monella tavalla ja toimii näin yhdenlaisena lääkkeenä kokonaisvaltaisen hyvinvointimme tueksi. Kosketus tuottaa mielihyvähormonia, oksitosiinia. Se vahvistaa ihmissuhteita ja lievittää stressiä.

Pieni vauva ei kehity ilman hoivaavaa ja hellivää kosketusta. Tämä on meille kaikille aivan itsestään selvää. Jo tuossa elämän ensi metreillä syntyneen ihmissuhteen ja hoivan laatu muokkaa oksitosiinijärjestelmää, ja sillä voi olla elämänpituisia vaikutuksia esimerkiksi stressiherkkyyteemme. Hyvä ja hellä kosketus on ollut elinehtomme. Mihin me niin usein unohdamme hellyyden, kun kasvamme aikuisiksi? Minkälaisen kosketuksen kohteena ovat esimerkiksi iäkkäät vuodepotilaat, joiden ainoa kosketus saattaa olla kiireinen ammattilaisen tekemä pesu?

Kosketuksen puute on pahinta mahdollista yksinäisyyttä ja hellyydenkipeyden taustalla vaikuttava konkreettinen asia. Niin monia ihmisiä vaivaa lohduton eristäytyneisyys silloinkin, kun he ovat ihmisten ympäröimänä. On tutkimuksia, joissa kosketuksen puutteen on todettu aiheuttavan masennusta, stressiä, kipua ja pahimmillaan jopa aggressiivista käytöstä. Vihainen ja ärtynyt ihminen voikin olla äärimmäisen hellyydenkipeä, eikä joko osaa sanoittaa sitä, tai ei saa lukuisten keskusteluidenkaan jälkeen riittävästi hellyyttä ja huomiota, vastavuoroista läheisyyttä.

Meillä voi olla kaipaus toisen lähelle silloinkin, kun toinen on aivan vieressä. Joskus elämä kuljettaa saman katon alla asuvatkin etäälle toisistaan, ja kotiin tuodaan työelämän pettymyksiä, suorituskeskeistä elämää ja uupumusta. Siinä on vaikea päästää toista lähelle, tai mennä itse lähelle. Vetäytyminen kanssakäymisestä kertoo jonkun elämänalueen liian vaativasta tasosta. Joskus myös elämä urautuu, ja hellyys unohtuu. Väliin tulee erilaisia pettymyksiä ja hylkäämisen kokemuksia. Hellyyttä voi onneksi harjoitella, sille voi antaa aikaa. Jos asioita ei voi korjata, on syytä vakavasti miettiä omaa elämänlaatuaan ja ajoittain voi joutua myös tekemään isoja elämänmuutoksia, joidenka tavoitteena kuitenkin tulevaisuudessa parempi elämä kaikille.

Toki tarvitsemme myös aikaa aivan yksin. Saamme myös määritellä rajat kuka meitä koskettaa tai kenen kanssa olemme valmiita jakamaan kokemuksiamme. Välillä meillä on ajanjaksoja, jolloin myötätuntoinen läsnäolo ylittää sietorajamme, ja kriisin keskellä voi kestää aikansa, ennen kuin saamme itsemme tyynnyteltyä niin, että kestämme empatiaa ja hellyyttä.

Entä, jos ei ole ketään, kenen lähellä olla ja hellyydenkipeys on sana, joka kouristaa sydänalaa. Entä jos on totaalisen yksin? Silloin on erityisen tärkeää kartoittaa elinympäristönsä. Mistä saisi ystäviä, harrastusta, ihmissuhteen? Tässä pätee sääntö ”Älä jää yksin”. Aina on joku. Monille kosketuksen tuomaa lohtua tarjoavat lemmikkieläinten hoivaaminen, tanssiharrastus, hierojalla käynti. Halausta saa myös pyytää.

Jos koet hellyydenkipeyttä, kuulostele sitä, ja kerro siitä läheisellesi, reagoi siihen ratkaisuja etsien. Arvosta kehosi ja mielesi viestejä. Elä vähän enemmän.

1. Tunnista, kuinka suhtaudut läheisen kosketukseen? Onko se luontevaa, vai onko sinun vaikea päästää lähimpiäkin lähelle. Saatko riittävästi läheisyyttä? Mistä se kertoo?
2. Oletko konkreettisesti läsnä läheisillesi vai vain fyysisesti paikalla?
3. Päästä lähimmät lähelle. Mene läheistesi lähelle. Halaa vastavuoroisesti ja säilytä halaus parin minuutin ajan. Hengittele ja rentoudu. Ota läheisyys ja hellyys vakavasti.
4. Mieti, miltä on tuntunut jäädä vaille hellyyttä. Mitä se aidosti aiheutti ja merkitsi suhteessa itseesi, suhteessa toiseen?
5. Mieti, miltä on tuntunut saada ylenmäärin hellyyttä. Mitä se merkitsi sinulle, ja ihmissuhteellesi?
6. Halaile, kun kohtaat lähimpiäsi.

 

Riikka Koivisto

 

 

 

Artikkeliaihe: #kohtaaminen #sosiaalipsykologia

Meillä ihmisillä on sisäsyntyinen tarve tulla hyväksytyksi. Se on yksi onnellisuuteemme, ihmisarvoomme, toimintakykyymme ja toivoon liittyvistä perustarpeista. Et olisi sinä, ellet olisi voinut kasvaa dialogissa muiden ihmisten kanssa. Osa olemassaoloa todentuu aina suhteessa muihin ihmisiin; Kuinka olet tullut nähdyksi ja hyväksytyksi? Minkälaisissa olosuhteissa olet kasvanut? Entä minkälainen elämäsi on ollut? Kuka olet tänään ja kuinka voit tänään? Kuinka kuvaisit voimavarojasi ja itsetuntoasi? Tärkeitä kysymyksiä, joita toivon Sinun pohtivan.

Meillä on erilaisia katseita, joilla ympärillä olevia ihmisiä katselemme – huomaamme sitä itse tai emme. Myötätuntoinen katse, hyväksyvä katse, tuomitseva katse, viipyilevä katse, ihaileva katse, vihainen katse, halveksuva katse, ilkikurinen katse, virnuileva katse, arvosteleva katse, armoton katse, kiitollinen katse, utelias katse. Meistä jokainen on tainnut olla näiden esimerkkinä lueteltujen katseiden kohteena jossakin vaiheessa elämäämme. Tiedämme miltä ne saavat olomme tuntumaan, tiedämme kuinka ne vaikuttavat itsetuntoomme ja toimintaamme, uskallukseemme ja sisukkuuteen elämässä. Tämän kautta voimme ymmärtää, kuinka paljon sillä on merkitystä, kuinka toisiamme katsomme ja mitä toisissa näemme.

Jollakin tavalla kaikki, mitä näemme toisessa, on heijastus omasta itsestämme. Mitä tutumpi ihminen, sen varmemmin meillä on myös uskomus siitä, mitä toinen on ja mitä hänessä tunnistamme. Uskomus ei aina ole yhtä kuin totuus. Voi olla myös monia totuuksia.

Myös omat arvomme suuntaavat tapaamme kohdata toinen ihminen. Samankaltaisen arvomaailman omaavaa ihmistä on helpompi katsoa hyväksyen vaativammallakin hetkellä, kuin tyystin erilaisten arvojen mukaan elämää toteuttavaa kanssakulkijaa. Kaikki, millä on juuri tällä hetkellä merkitystä, puhuttelee tunnemaailmaamme ja siihen reagoimme.

Ihmisyys ja inhimillisyys ovat tärkeitä. Mitä ne merkitsevät Sinulle? Saatamme ajoittain, kuka harvemmin, kuka päivittäin, olla ankariakin itseämme kohtaan. Aivan valtavan usein olemme todella ankaria myös muita kohtaan. Tiedämme, miten helposti kovassa stressissä sanoitamme esimerkiksi kaikkein rakkaimmillemme helposti valtaosan vuorovaikutuksestamme negatiivisesti. Samoin päivittäinen tapamme keskustella saattaa joskus soljua melko ankaraksi, unohtaen inhimillisyyden. Hiljakkoin kuuntelin surullisena sivusta pienen ryhmän puhetta opettajastaan, jonka tekemiä ohjeita he sanoivat sekaviksi ja kuinka kokeet oli jaettu väärin päin ryhmien välillä. Surin siksi, että tiesin tuon opettajan sairastaneen hyvin vaikean syöpäsairauden leikkauksineen, mutta samanaikaisesti pysyneen toimintakykyisenä ja kiinni elämässään, kun sai tehdä rakastamaansa työtä koko sen ajan. Tätä eivät nuo ihmiset keskustelussaan tienneet, enkä voinut sitä kertoa. Ennen kuin avaamme suumme arvosteluun, voisimme miettiä uudemman kerran sitä, että ellei meillä ole mitään hyvää sanottavaa, voisimmeko olla vain hiljaa, emmekä ainakaan vahingoittaa toisia ihmisiä ylipäätään.

Joskus voi siis olla viisasta jättää jotakin sanomatta, ellei voi sanoa mitään hyvää. Sekin voi sopivissa tilanteissa olla merkittävä hyvä ja arvokas teko toista kohtaan, mutta myös itseäsi kohtaan. Ethän ota itsekään myrkkyä, ja oleta, että toinen kärsii siitä. Sama sanojen kohdalla. Entä jos aloittaisimme siitä, että huolehdimme omista sanoistamme.

Tärkeää on hyväntahtoisuus, halu nähdä toisissa hyvää. Halu sanoittaa sitä ja antaa sille tilaa.

Sillä miksi ei? Miksi et eläisi vähän hyväntahtoisemmin, vähän ystävällisemmin, vähän uteliaammin, vähän rennommin. Kaikkeen et voi vaikuttaa, mutta omaan toimintaasi voit. Mitä arvoa haluat palvella eniten? Kylmiä ja kovia arvoja, joka tarkoittaa toisen nolaamista, painostamista, arvostelua, vähättelyä. Vai haluatko arvostaa ihmiselämää sinänsä, antaa vähän armoa kanssakulkijoille, vaikka he töppäilevätkin. Nostaa vähän katsetta maasta ja katsella kauemmas – millä on sinulle oikeasti merkitystä? Älä astu viivan toiselle puolelle, pysyttele viivan samalla puolella.

Opi näkemään kaikki se hyvä toisessa ihmisessä. Tunnista ajatustottumuksesi.

Sinun tämänkin päiväsi tunnetila ja tapasi toimia on lapsiesi lapsuuden sisältö, iso osa kollegasi päivää tai esimerkiksi puolisosi parisuhde. On siis tärkeää että mietit, millaista arkea elät, ja minkälaisin silmin katsot elämässäsi mukana olevia ihmisiä.

Voi hyvin, elä rohkeasti ja katso kuinka hymy vastaa hymyyn. Olet tärkeä! Kiitos ajastasi!

Riikka Koivisto

Artikkeliaihe: #selviytyminen #resilienssi #sosiaalipsykologin #blogi

Elämässä on väistämättä aikoja, jolloin se ei kohtele meitä silkkihansikkain. Tilanteet muuttuvat äkisti, joudumme sopeutumaan muuttuneisiin olosuhteisiin, reagoimaan ja luomaan uusia suunnitelmia voimakkaankin stressin alaisena. Muutos voi horjuttaa arvomaailmaamme, aikatauluamme, tulevaisuudensuunnitelmiamme, kehitystämme ja kenties jopa fyysistä olemassaoloamme. Resilienssi tarkoittaa onnistunutta selviytymistyötä ja lopputulosta näistä meihin yksilöinä kohdistuvista uhista huolimatta. Uhat ja muutokset voivat olla pysyviä tai väliaikaisesti elämäämme vaikuttavia.

Resilienssi ei ole sisäsyntyinen ominaisuutemme, vaan asia, joka kehittyy elämämme aikana automaattisesti, kun opimme elämästä ja asioista kohtaamalla eriasteisia haasteita. Resilienssiä voi myös harjoitella.

Millainen sitten on resilientti ihminen? Hänellä on usein takana elämänkokemuksia, jotka ovat vaikuttaneet hänen suhtautumiseensa elämään ja vahvistaneet selviytymiskykyä. Hän osaa toimia ja ajatella siten, että hän säilyttää kykynsä toipua. Resilientti ihminen säilyttää toimintakykynsä muuttuvissa ja vaikeissa elämäntilanteissa ja stressaavissa muutostilanteissa. Hänellä on suoranainen elämänhalu selvitä joka tilanteesta tai tilanteessa, ja hänellä säilyy ajatus siitä, että on asioita, joihin hän voi elämässään itse vaikuttaa. Hän pohtii eri näkökulmia, mutta määrittelee lopulta sen, minkä merkityksen tai tulkinnan hän tapahtuneelle antaa. Hän säilyttää aktiivisen toimijuutensa siltä osin, kuin se on mahdollista, tapahtumien aikana tai niiden jälkeen. Hän ei jää passiivisesti uhrin rooliin, vaikka käsittelee ja kohtaa siihenkin liittyvät tunteet. Resilientti määrittelee itsensä selviytyjäksi. Hänellä on vahva halu selvitä, ja oman työstön lisäksi hän osaa hakea apua, ja toisaalta tunnistaa myös heitä, joita voi itse auttaa.

Resilientti on usein elämästä kiinnostunut ihminen, joka luottaa omaan ongelmanratkaisukykyynsä tunnistaen vahvuutensa. Hän tietää, mihin hän pystyy ja mihin ei yksin pysty. Hänellä on vastavuoroisia ihmissuhteita, joiden varaan hän pystyy riittävästi välillä laskeutumaan. Resilientti ihminen on usein myös henkilö, joka osaa käyttää myönteisten tunteiden voimaa antaen kuitenkin myös surulle, pelolle ja muille vaikeammillekin tunteille niiden vaatiman tilan. Hän saattaa yhtä negatiivista asiaa käsiteltyään tyynnyttää mieltään keskittymällä ajattelemaan viittä asiaa joista hän on kiitollinen ja jotka saavat aikaan miellyttäviä tunnetiloja.

Resilientti ihminen myös näkee lähelle ja kauas, lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Vastoinkäymisen kohdalla heille on luontevaa miettiä, mikä merkitys tapahtuneella on viikon kuluttua, entä kuukauden, vuoden ja viiden vuoden kuluttua. Resilienssi on siis mielen joustavuutta, luottamusta omiin voimavaroihin ja tulevaan.

Jos haluat, resilienssin kolmen kärki auttaa sinua tutustumaan omaan selviytymishaluusi ja kykyysi:

1. Minkä merkityksen tapahtuneelle annat – osaatko löytää kaikki näkökulmat ja lopulta sen, mikä tukee parhaiten selviytymistäsi?
2. Mihin voit itse vaikuttaa ja keneltä saat tarvittaessa apua?
3. Mikä tapahtuneen merkitys on nyt, kuukauden kuluttua, tai vuoden kuluttua?